KAIKILLE KESÄTEATTERIN YSTÄVILLE

Rauhaniemen kesäteatteri

Tervehdys kaikille Rauhaniemen kesäteatterin ystäville!

Turkka Malin ”legendaarinen ” näytelmä Antamaton Sotilas valloittaa Rauhaniemen kesäteatterin tulevana kesänä.

Antamaton Sotilas on vahva kunnianosoitus Malin perinnölle. Näytelmän ensi-illasta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Näytelmä kuvasi aikanaan aikaansa vahvasti, mutta on yllättävän ajankohtainen ajattomuudessaan edelleen.

Turkan nerokkaat sanoitukset kappaleisiin heräävät eloon uudelleen ja tuovat esiin kesäteatterin hengen parhaimmillaan. Näytelmässä huokuu Malimainen vekkuli maailmankuva ja aidon kesäteatterin henki uniikilla ja jäljittelemättömällä tavalla.

Turkka kirjoitti monta näytelmää, joita ei aluksi saanut ohjata kuin Munckin Pertti, myöhemmin allekirjoittanut ja Thomsonin Tanja, hän siis luotti omiinsa, niin kuin mekin häneen.

On vaikea keksiä hienompaa tapaa saada kunnioittaa edesmenneen lahjakkaan ystävämme muistoa kuin vielä kerran saattaa tuo hersyvä huumori kaikille nähtäväksi ja kuultavaksi

VT ohjaaja Jarmo Palomäki.

 

Tiedustelut osoitteesta aura.teatteri@gmail.com.

Kesäteatterimme esityspäivät 2024:

Esitysajat:
Ensi-ilta: su 23.6 klo 15:00
Ti 25.6. klo 18:00
Ke 26.6. klo 18:00
To 27.6. klo 18:00
Pe 28.6. klo 18:00
La 29.6. klo 15:00
Su 30.6. klo 15:00
Ti  2.7. klo 18:00
Ke  3.7. klo 18:00
To  4.7. klo 18:00

Pe 5.7. klo 18:00

La 6.7. klo 15:00
Su 7.7 klo 15:00
Esitykset elokuussa
La 3.8 klo 15:00 sekä 18:00
Su 4.8. klo 18:00

Pääsylippujen hinnat 2024:

Aikuiset: 19 €
Eläkeläiset: 17 €
Lapset 7-16: 11 €
Lapset alle 7: ilmaiseksi

Jokaisesta lipusta maksamme 1 € suoraan lyhentämättömänä Turkka Mali-stipendi rahastoon.

Lippuja voi myös ostaa tuntia ennen kesäteatterilta.

Lippukassalla sekä kahviossa maksuvälineenä käteisen lisäksi käy pankki- ja luottokortit.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Ryhmät:

Huomioithan, että ryhmähintaisia lippuja vähintään 20 henkilön ryhmille saa sähköpostitse aura.teatteri@gmail.com
Tiedustelut sähköpostitse.

Rauhaniemen Kesäteatteri/Nuorisoseura Aura
Forssantie 290 Tammela

_______

Nuorisoseura Auran teatteritoiminta juontaa juurensa jo 30-luvulta. Toki iltamissa oli esitetty kuvaelmia sitä ennenkin, mutta 1930-luvulla järjestettiin ensimmäinen maskeerauskurssi – hyvin edistyksellistä toimintaa tuohon aikaan. 60-luvun alussa esitettiin Saaren kansanpuistossa näytelmät Talkootanssit, Huutokauppa sekä Tukkijoella.

Vuonna 1965 Matti Komonen sai idean, että Nuorisoseura Auraan perustettaisiin oma kesäteatteri. Pentti Rauhaniemen annettua Rauhaniemen nokan kesäteatterin käyttöön syntyi Rauhaniemen kesäteatteri. Jo seuraavana kesänä, 1966, esitettiin ”nokassa” näytelmä Häät Rymättylässä. Näyttelijäkaarti asusteli teltoissa ”nokassa”, josta jokainen aamutuimaan suunnisti. Näin kului useita kesiä. Näytelminä mm. Pohjanpään Keisarin Käräjät, Canthin Roinilan talossa ja Tobiaksen Isännän ääni. Rosvo Roopen kävi katsomassa lähes 5000 katsojaa.

Vuosien ja kesien kuluessa on Rauhaniemen kesäteatterin penkeillä nautittu Simpauttajasta, Rykmentin murheenkryynistä, Kantristoorista, Siunatusta hulluudesta ja Lottopotista. Ja vain Rauhaniemessä on esitetty Turkka Malin Testamentti, Venäläinen paletti, Antamaton sotilas Riemuranta ja Keinosiementäjän tytär. Turkan näytelmissä on ollut mukana niihin sävelletty ja sanoitettu musiikki.

Näyttelijöinä useissa näytelmissä ovat olleet mm. Rauhaniemen Heikki ja Jukka, Lepolan Liisa, Silmälän Esko, Lahden Elvi, Mustosen Sisko ja Lasse, Talikaisen Tuula, Syrjälän Maikki, Miettisen Hannu, Thomssonin Tanja ja Palomäen Jarmo. Ja aina mukaa tulee uusia ”staroja”. Hienoa! Kiitoskukat ojennetaan kaikille teatterilaisille.

Tauno Tähti, Pertti Munck ja Mika Kujala ovat ohjanneet kesäteatteria monta vuotta.

Lisätietoja:

aura.teatteri@gmail.com